Tervetuloa kennelimme sivuille!
Asumme Timolassa, Varkauden kupeessa.
Perheessämme asustaa suomenlapinkoiria ja shetlanninlammaskoiria sekä välillä tyttäremme kanssa yhteisomistajuudessa olevat shetlanninlammaskoirat ja suomenlapinkoira. Pihatossa hirnuu kaksi kasvattamaamme suomenhevosta.
Lapsuudessani meillä oli aina koira tai kaksi. Mutta perustaessani oman perheen en voinut pitää koiria pojan pahan allergian ja astman takia. Usein mietin ulkokoiran ottamista.... Vasta pojan ollessa 12-vuotias ajattelin kokeilla, jos hän kestäisi jo sisällä olevia lemmikkejä. Ja näin meille tuli labradorinnoutaja Vippe ja sen jälkeen sitten lapinkoiria sekä shelttejä.
Kasvattajakurssin kävin vuonna 2012 ja kennelnimen sain helmikuussa 2013. Kasvattajan jatkokurssin suoritin keväällä 2017.
Olen tunnistusmerkitsijä eli saan siruttaa koiria. Minua voi pyytää lähialueelle siruttamaan pentueita tai yksittäisiä koiria.
Olen shetlanninlammaskoirat ry:n hallituksessa ja Varkauden kaverikoirat - Tassukamut ryhmänvetäjä.
Koirien kanssa harrastan näyttelyitä, nose workia, eläinetsintää, rally tokoa, agilitya sekä kaveri- ja lukukoiratoimintaa. Käyn silloin tällöin erilaisilla kursseilla opettelemassa uutta ja tapaamassa koiraihmisiä :)
Koiramme elävät kanssamme touhuten. Ne ovat mukana kaikkialla minne koirat vaan voi mukaan ottaa. Kesäisin mökkeilemme ja nautimme rannalla olosta. Lenkkeilemme paljon lähimetsissä.
Koiramme ovat sosiaalisia ja iloisia, vieraat otetaan lelu suussa riemuiten vastaan. Pihallamme on tilaa juosta ja leikkiä. Tuttava sanoikin: "tämä on koirien paratiisi" :)
-Johanna-

Kennel Taruaarteen
taruaarteen(at)gmail.com
040-527 4635
Olen jäsenenä